Linja-autot

FINLAND

Koronatiedote linja-autoasiakkaille päivitetty

Volvo Groupilla turvallisuus on aina ollut kaiken toiminnan lähtökohtana. Koronavirus jatkaa leviämistään ja vaikuttaa meidän kaikkien arkeen juuri nyt. Otamme myös Volvo Finlandissa tilanteen hyvin vakavasti ja tärkein prioriteettimme on turvata asiakkaidemme sekä henkilöstömme turvallisuus ja terveys.

Meidän tehtävämme on samalla osaltamme tukea ja myötävaikuttaa siihen, että kuljetukset ja tavaratoimitukset jatkuvat myös näissä poikkeusolosuhteissa. Seuraamme tilannetta ja asiantuntijoiden tilannearvioita hyvin tarkkaan ja päivitämme ohjeitamme tarvittaessa viranomaisohjeiden mukaisesti.

Volvo Truck- ja Bus Centereissä teemme parhaamme sen eteen, että toiminta jatkuisi mahdollisimman normaalisti ja turvallisesti. Kaikki Volvo Truck- ja Bus Center -korjaamot ja asiakaspalvelu palvelevat tällä hetkellä normaalisti. Linja-automyyntimme sekä tekniset tukipalvelumme työskentelevät etäkonttoreilta käsin ja palvelevat teitä myös normaalisti.

Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuden varmistamiseksi olemme Volvo Truck- ja Bus Centereissä päättäneet seuraavista toimenpiteistä: Koronaviruksen vuoksi tehostamme toimipisteiden siivousta ja desinfiointitoimia. Pesemme kätemme erityisen huolellisesti useita kertoja päivässä ja käytämme säännöllisesti käsidesiä tai suojahanskoja, sekä tarpeen mukaan hengityssuojaimia.

Desinfioimme myös asiakastilojen kosketuspinnat säännöllisesti. Emme toistaiseksi tervehdi teitä kättelemällä. Otamme myös huollon töiden vastaanottotiskeille käyttöön suoja-alueen, jolla haluamme varmistaa tarpeellisen turvaetäisyyden työntekijöiden ja asiakkaiden välille. Odotustiloihimme pyrimme järjestämään riittävän välimatkan asiointia odottaville asiakkaille.

Ajoneuvojen käsittelyssä tulemme lisäksi ottamaan käyttöön seuraavat toimenpiteet:

  • kaikki mekaanikot käyttävät suojaimia (hengityssuojain, lasit, suojahaalarit ja hanskat) autojen siirroissa
  • auton sisätilat puhdistetaan ja desinfioidaan tarvittaessa
  • korjaamolla mahdollisuus käsien ja käsineiden desinfiointiin

Pyydämme myös teitä, hyvät asiakkaamme, huolehtimaan omalta osaltanne tehostetusta käsihygieniasta sekä asianmukaisista yskimis- ja aivastustavoista. Pyydämme myös, että ette tulisi korjaamolle, jos olette itse sairaana.

Toimimalla ohjeiden mukaisesti vähennämme osaltamme tartuntoja ja sairastumisia.

Päivitämme informaatiota volvobuses.fi ja volvotruckcenter.fi verkkosivuilla sekä Volvo Bussit facebook-sivuilla.

 

Related News

Latest Press Release

Latest Press Release